Hauskaa kesälukemista: kuinka johtamista ja hallintoa kehitetään

Kesä kuin kesä, tämä juttu ei vanhene: Kaikki uudistukset alkavat samalla tavalla – jos ei pidä varaansa. Johtajat pyytävät selvityksiä alaisiltaan, jotka pyytävät selvityksiä alaisiltaan, jotka pyytävät selvityksiä alaisiltaan ja niin edelleen, kunnes ollaan tehtaan tai konttorin lattiatasolla niiden keskuudessa, jotka muutoinkin kaikki käytännön työt tekevät ja joiden työllä yhtiö/virasto/laitos elää.

Selvitysten muotoseikoista, sisällöstä ja tekemisestä pidetään tusinoittain kokouksia joka tasolla. Sitten laitetaan selvitys ylöspäin sille, joka oli sen pyytänyt, joka laittaa sen edelleen ylöspäin sille, joka oli sitä pyytänyt ja niin edelleen. Jälleen joka tasolla pidetään tavaton määrä kokouksia.

Tässä vaiheessa on aina myös kehitetty lukemattomia kaavakkeita ja seurantapapereita, jotka myös pitää täyttää ja jotka täyttävät juuri ne henkilöt, joiden pitäisi tehdä nekin työt, minkä vuoksi yhtiö/virasto/laitos on olemassa.

Niinpä käy niin, että yhdellä varomattomalla päätöksellä työllistetään koko väki kuukausiksi ihan muussa kuin pitäisi. Voimme olla tosi ahkeria ja tunnollisia, mutta teemmekö juuri sitä tärkeintä työtä, mitä pitäisi?

Yksilön luovan vapauden ja päätösvallan lisäämisen sijasta monoliittisyys kasvaa ja poikkeamat nähdään haitallisiksi. Poikkeamat ja erilaisuus ovat jotakin sellaista, mikä pitää poistaa tai, jos se ei onnistu, ainakin valvoa ja hallita. Erilaisuutta ei nähdä voimavaraksi eikä luovuuden lähteeksi.

Tällä tavalla alkavat melkein kaikki uudistukset, kenties lukuun ottamatta niitä, jotka nopeasti onnistuvat ja tuovat lisää tilaa oikealle työlle ja siis säästävät kustannuksia.

Kaiken tekemisen malliksi on tullut ankara muoto- ja sääntöpohjaisuus. Luovuuden tila kaventuu ja vallitsevan mallin polkuriippuvuudet vahvistuvat. Todelliset liberaalit, monimuotoisuuden ja erilaisuuden ymmärtäjät ja yksilön vapauden puolustajat, ovat saaneet kummallisen vähän sijaan yhteiskuntamme uudistamisessa kaikissa maissa.

Olen ajatellut, että anarkistisempi menetelmä olisi usein parempi. Emme tarvitse organisointia vaan disorganisointia, kuten muuan Tom Peters joskus totesi: it’s not organizing the things but “disorganizing to unleash the imagination”. (T. Peters, “The Tom Peters Seminar. Crazy Times Call for Crazy Organizations.” 1994.)

Tämän kesän olen tiiviisti kirjoitustyön parissa, toki höystettynä hyvillä, rennoilla vapailla. Jälleen sitten toinen lomani on lähempänä syksyä tai syksylläkin.

Toivotan mitä rattoisinta kesää!